Asiakaspalautteet

Asiakkaiden yleisimpiä kokemuksia
Alla on koottuja havaintoja ja kokemuksia, joita kuulen usein keskusteluissa asiakkaiden kanssa. Tekstit perustuvat toistuviin teemoihin, eivät yksittäisiin nimettyihin palautteisiin.
Moni huomaa jälkikäteen, kuinka paljon hyvinvointiin liittyviä valintoja on tullut tehtyä arvailun pohjalta.
Useat ovat sanoneet yllättyneensä siitä, miten oma käsitys terveellisistä valinnoista muuttui mittaamisen myötä.
Yleinen kokemus on, että tuotteet ovat tukeneet jaksamista ja tuoneet arkeen kaivattua lisäbuustia.
Pienet, rauhalliset muutokset ovat tuntuneet mahdollisilta ilman suorittamisen tunnetta.
Usein suurin helpotus ei ole yksittäinen tuote tai muutos, vaan se, että asioita tarkastellaan kokonaisuutena ja omasta arjesta käsin.

Omat havaintoni asiakastyössä
Olen huomannut, että monelle suurin helpotus syntyy siitä, että hyvinvointia ei käsitellä projektina, vaan osana tavallista arkea.
Kun kehon tarpeita tarkastellaan datan avulla ja edetään pienin askelin, tekeminen tuntuu turvallisemmalta ja selkeämmältä.
Moni kertoo, että tämä lähestymistapa poistaa stressiä ja auttaa tekemään järkeviä päätöksiä ilman syyllisyyttä